Japanilainen metalliyhtye Babymetal jakaa mielipiteitä rakkaudesta vihaan. Metallimusiikkiin yhdistetään tietynlainen estetiikka ja esiintymisen vapaus, mutta Babymetal yhdistää jopa kliseistä, suorastaan kauhuun kuuluvaa estetiikkaa japanilaiseen pop-genreen. Yhdistelmänä on kovaa ja nopeaa metallimusiikkia ja röyhelömekoissa tapahtuvaa tanssia. Ei ihan sitä mitä on totuttu näkemään miesvaltaisilla esiintymislavoilla. Kova kritiikki osuukin bändin esiintymiseen, joka tarkalla koreografiallaan ja jatkuvalla tanssillaan ei ole sitä totuttua metallityyliä.
Bändi perustettiin vuonna 2010 Sakura Gakuin -idoliryhmän alaryhmäksi. Vuonna 2014 se julkaisi ensimmäisen albuminsa. Bändin pääesiintyjät ovat Su-metal eli Suzuka Nakamoto sekä Moemetal eli Moa Kikuchi. Alkuperäinen jäsen Yuimetal eli Yui Mizuno jätti bändin vuonna 2018, yhtyeen mukaan terveydentilaansa vedoten, toisen lähteen mukaan soolouraansa keskittyäkseen. Hänen tilalleen ei bändiin tullut vakituista jäsentä, vaan tiimiä täydentää Avengers-triosta vaihtuva tanssija.
Kawaii-metallia
Babymetal on lähtenyt keksimään jotakin uutta ja japanilaiseen tapaansa se yhdistää jotain perinteikästä japanilaista länsimaalaiseen tuotteeseen. Metallia voisi kuvata speed- ja death-metalliksi ja bändi onkin saanut kappaleisiinsa mukaan suuria metallinimiä. Örinää ja meininkiä yhdistetään japanilaiseen lauluun, sekä j-popista tutumpaan tanssiin ja idolisointiin. Näin saadaan kawaii-metallia. Kawaii on japania ja tarkoittaa söpöä tai ihanaa. Babymetalia voikin tituleerata näin ollen söpömetalliksi. Babymetal on julkaissut kolme albumia; Babymetal vuonna 2014, Metal Resistance 2016 ja Metal Galaxy 2019. Kritiikistä huolimatta bändi niittää mainetta Japanin ulkopuolella ja on napannut useita alan palkintoja.
Maailmankiertue saapui Suomeen
Jos suomalainen musiikki on suosittua Japanissa, on Babymetallille kysyntää myös Suomessa. Helmikuussa 2020 Babymetallin maailmankiertue saapui myös Helsinkiin Kulttuuritalolle. Konsertti myytiin loppuun ja yleisössä oli kaikenikäisiä faneja. Varmasti mukana oli myös uusia ihmettelijöitä, mutta kyllä karski metallimieskin hyppii ja tanssii, kun tunnelma on kohdallaan. Babymetal tuokin ehkä jotain uutta liikettä metallikansaan, sillä vaikka sen j-poppimaista tuotteistamista hieman karsastetaankin, se myös rikkoo genrerajoja ja yhdistelee mielenkiinnonkohteita luovasti. Eurofolkia ei ensimmäisenä olettaisi lavalla tanssittavan, mutta niin sekin bändiltä onnistuu ja yleisö hullaantuu mukaan. Tarkasti suunniteltu esiintyminen ilman välispiikkejä kesti melko tarkalleen tunnin. Meininki säilyy tiukkana ja jatkoa jäädään odottamaan.