Raskas musiikki on ollut suomalaisten suosiossa jo vuosia
Kuten sivuston artikkeleissa on aiemmin sanottu, ei metallimusiikki ole Suomessa lainkaan uusi tuttavuus, vaan raskasta musiikkia on maassamme kuunneltu jo vuosikymmenten ajan. Yksi olennainen muutos viimeisen parin vuosikymmenen aikana on kuitenkin tapahtunut, sillä metallimusiikista on tullut entistä kansallistuneempi musiikin laji ja se onkin päässyt tehokkaasti yli pelkän underground-kansan musiikin leimasta tullen yhä enemmän suuren yleisön tietoon. Jos ei aiemmin, niin viimeistään Suomen napattua ensimmäisen Euroviisuvoittonsa Lordi -yhtyeellä vuonna 2006 tuli raskas musiikki jokaiselle suomalaiselle ainakin jotenkuten tutuksi – ja tuli kyseistä musiikkityyliä samalla levitetttyä myös ihan kaikkiin eurooppalaisiin koteihin!
Suomessa raskas musiikki on kuitenkin tietyissä piireissä ollut läsnä jo hyvin hyvin pitkään, mikä heijastuu mainiosti sekä suomalaisten tavallista raskaammanpuoleiseen musiikkimakuun että raskasta musiikkia soittavien bändien lukumäärään. Suomessa onkin eniten metallibändejä väkilukuun suhteutettuna koko maailmalla, Norjan tullessa perässä tiukkana kakkosena!
Metalli on muuta kuin vain metallia
Kun tavallinen kansalainen miettii metallimusiikkia, saattaa kuva siitä olla melko yksipuolinen. Tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta, sillä tosiasiassa kyseessä on varsin laaja skene. Vaikka metallimaailman ulkopuolisille ne saattavatkin kuulostaa varsin samankaltaisilta, on niissä lajista tietävien korvissa hyvinkin suuria eroja. Siinä missä pohjoismaissa on paljon black metalin ystäviä, pidetään jenkeissä enemmän nu metalista. Oikeastaan metallin voidaan sanoa olevan monipuolisempaa kuin kaikkien muiden musiikkilajien yhteensä, ainakin vannoutuneen metallifanin mielestä. Skaala on suuri, ja metallin alalajeista löydätkin esimerkiksi kansanmusiikista inspiraationsa saavan folk metalin sekä kristinsukosta ja gospelista inspiroituneen kristillisen metallin tai white metalin. Harva muu musiikkilaji tarjoaa näin laajaa skaalaa.
Pelkästään Suomesta löydät monenlaisia metallin haaroja. Eräs hyvä esimerkki on tietenkin Apocalyptica, 4 Sibelius-Akatemian kouluttamasta sellististä koostuva metallibändi, joka nousi kuuluisaksi koko maailmassa alunperin Metallican cover-kappaleita soittamalla. Tämä porukka sai aikaan metallissa aivan uuden ja omalaatuisen genren musiikillaan.
Monelle tuttu Nightwish puolestaan on luonut klassisen musiikin ja metallin sekoituksella aivan omanlaisensa kombon eikä ole ihme, että yhtye on nauttinut jo vuosikausia suosiota paitsi Suomessa, myös ulkomailla.